torstai 28. elokuuta 2014

Kirjataan satoa.

Masistelun ja bloggaustaukoilun lomassa
olen saanut jotain tehdyksikin...






Tälläsen kesäpaidan nitkuttelin itselleni
omasta päästä ja
neuloesani mulla oli joku kuningasajatus siitä miks
takakappaleen tein lyhyemmäksi...
nyt en vaan muista mikä idea siinä oli  *wirn*

Tykkään tästä kuitenkin oikein kovasti, lanka vallankin 
on ihanaa, ylellisen pehmeää
Ice Ply Luxuryä,
josta joskus aiemmin virkkasin (lempi)huivin







Tälläsen neuleliivin(?)
tehin itelleni 'työkaverin'
antamasta langasta (en muista merkkiä),
Tykkään väristä ja tuntumasta,
vaikka onkin akryylilankaa.

En laittanut kiinnitysmekanismia,
kun kuitenkin käytän sitä lähinnä auki
ja huivineula/-solki käy hyvin.

Ei tähänkään mitään ohjetta ollut,
kunhan päästelin menemään.



Lopusta langasta tein kutittamattomia pipoja 
lahjoitettavaksi seurakunnalle.

Seuraavalla kertaa sitten lisää
jo aiemmin valmistuneita.

*   *   *



Nyt tunnustan...

..sunnuntaina tein Kinderpiirakan ja se oli ihan 
liian hyvää.

Osan pistin fiksuna jemmaan pakkaseen, mutta...


...tänään tein samalla ohjeella muffinsseja ♥
Ne on NIIN hyviä!
Nyt kahvia ja BigBrotheria,
sekä Kinder-hyvää!!!





8 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Varsinkin tuo "kuningasajatus lyhyemmästä takakappaleesta". On niin lohdullista kun muillekin käy noin. Ensin on äärettömän hyvä suunnitelma, jonka mukaan toimii, mutta lopulta unohtaa mikä oli se syy tehdä juuri niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olis ehkä fiksua kirjata vähän ylös noita mietteitään kun on tällänen tuulihattu luonnoltaan.
      Ostin kauniin ja tukevan kierrekantisen vihkon tai kirjasen (mikä lieneekään) suunnitelmiani varten....vaan eipä nuo sinnekään mietteet itekseen kirjaudu :)

      Poista
  2. Etä tuo tekemäsi liivi on sitten kaunis, niin ihanan värinenkin.
    Totta usein ne kuningasajatukset ovatkin käytännössä ihan jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo väri on oikein kiva ja varsin helppo yhdistää yksivärisiin trikoopaitoihin.

      Poista
  3. Mulla oli jotain kehuja mielessä sun nitkutuksista, mutta tuo Kindermuffinssi vei kaikki järkevät ajatukset :D Siellä kuvissa vilahti mun BB-suosikkikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kyllä vie järjen :)
      Tänään en uskaltautunut Kindrleivonnaisia väsäämään, vaikka se juustokakku-versio on kyllä ihan pakko vielä kokeilla. Tänään talkkariherkkuna Mokkapaloja ja voipopcornia.

      Poista
  4. Ooooooh, onko siitä juustokakku-versiokin. Saanko mää kaataa syyn sun niskoille kun hoitaja soittelee ensi viikolla ja kyselee mun painoa :D

    VastaaPoista