keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Olipa päivä...

...tänään oli uni-eeg, tarkoittaa sitä että valvoin vuorokauden ja sitten piuhoihin sairaalalle. En tiedä mitä käyrillä(?) näkyy vai näkyykö mitään, mutta kohtausta ei valojen räpsyily saanut aikaan...ei haittaa - vihaan kohtauksia.

Sairaalalta lähtiessä sain "superidean", en tullutkaan taksilla kotiin kelan piikkiin vaan keksin korvaavan reitin (muka halvemmankin).
Hurautin keskussairaalalta bussilla Lahteen, sieltä junalla Järvelään ja kouluautolla kotiin....huh huh, taksilla matkaan ois kulunut noin 30 min eli olisin ollut kotona reippaasti ennen yhtä, nyt vasta kolmelta ja säästökin meni käsille...kun odotteluaikaa helpottaakseni "jouduin" ostaan lehd...eiku lehtiä.

Hienoa oli se, että tavoistani poiketen kiinnitin huomiota ympäristööni ja bongasin jo pidempään lukulistallani keikkuneen kivan blogin ihanan kirjoittajan ja hänen kauniin tyttärensä bussipysäkillä...vielä erityisempää on se, että en ainoastaan ajatellut että kas tuossahan on nuo, vaan avasin keskustelun.
Onnekseni, koska sain mukavan jutusteluhetken ihastuttavan nuoren naisen seurassa...olin teidät jo etukäteen ajatellut mukaviksi, mutta voi että miten herttainen nuori nainen oletkaan...tyttäresi nukkui, joten voin vain sanoa että hän on juuri niin sievä livenä kuin kuvissakin. Mukavaa talven odotusta ja tsemppiä teille!

Kotimatkalla kauppaan piipahtaessani tapasin myöskin H:n, jota en ole moneen vuoteen nähnyt. Hän kertoi lukevansa blogiani :) joten hän onkin tietoinen kuulumisistani ja oli mukava saada myös pieniä tiedonsiruja hänen elämästään iloineen ja murheineen.
H, oli ihana nähdä, toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei mene näin pitkään! Mukavaa joulun odotusta!

Kotona odotti paketti ja kirje. Sisällöstä ei nyt vielä valitettavasti saa kuvaa, se kun on vielä salaisuus mutta sanottakoon että: Kiitos Sude - nämä on aivan ihania!




Nyt väsyttää - paljon, taidan käydä saunassa ja hipsiä sittemmin nukkumaan...viimeksi yöunilta olen herännyt noin 38 tuntia sitten ja sen jälkeen torkahtanut kahdesti puolen tunnin tirsat.

11 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut rankka, mutta mielenkiintoinen vuorokausi. Tuttaviin ja aina kiva törmätä; uusiin ja vanhoihin.
    Toivotan Sinulle pitkiä ja levollisia yöunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä kuule nukuinkin hyvin...ja pitkään, jo ennen yhdeksää olin unten mailla ja vasta puoli kuudelta nousin pojalle aamupalan laittoon ja herättelyhommiin.
      Ihan oon vireessä taas.

      Poista
  2. Kiitos itsellesi ♥
    Kyllä me osataankin säästää :) Minä en raaski koskaan matkustaa pika-vuorossa, vaan odotan vakiovuoron busseja. Siinä odotellessa tulee aina nälkä ja on mentävä kahvilaan kahville ja pullalle. Ajan kuluksi täytyy vielä kierrellä lehtikioskeilla ja onhan niitä ostettava, kun ei omalta kylältä samoja saa. Pikavuorolisä on kumminkin säästynyt, hihi =)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti olet saanut nukkua kunnon unet.
    Säästömatkasi kuulostaa mukavalta, tapasit ihania ihmisä jne.
    Mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, nukuin kyllä oikein hyvin...

      ...niin tuota säästöähän varsin matkakuluissa oli kaikki 10 senttiä ja sen sitten tuusasin moneen kertaan kahviin ja lehtiin - mukavaa kuitenkin oli, jotta en sitä ajan tai rahan menoa sure ensinkään.

      Poista
  4. Mulla on sulle blogissa substance-tunnustus, mää en oikein tiedä mitä se tarkoittaa, mutta päädyin jakamaan blogeihin, mistä olen saanut paljon voimaa ja olen ihan hirveesti nauttinut sun blogin lukemisesta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon kommentistasi.
    Minun oli pakko kysyä, kun luulin että olen käsittänyt blogin pitämisen väärin !
    Tuntuu aina niin pahalta, mutta ei minun aikani riitä ohjeiden kirjoittamiseen. Muuta en sitten ehtisikään !

    VastaaPoista
  6. Oli yksi ihanimmista blogikohtaamisista. <3

    VastaaPoista