sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ihana ja tarmokas SatunNainen Paula heitti muistelo-haasteella,
onhan siihen tartuttava vaikka muisti ei niitä parhaita
olekaan (eikä multa löydy edes vanhoja kalentereita muistin tueksi).

Haaste menee siis näin:

Tarkoituksena on muistella omaa elämää viitenä random päivämääränä.

-Elokuussa 1999
-Huhtikuussa 2003
-Maaliskuussa 2009
- 18.09.2009
- 17.07.2010

.
 Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata pitää suunnilleen näihin kysymyksiin: 
1.Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2.Mitä olet ajatellut?
3.Millainen on ollut elämäsi?
4.Miltä olet näyttänyt?


Elokuussa 1999

  1. Millainen olen ollut? Kolmen lapsen äiti. Muistaakseni näihin aikoihin vaihdoin tanssipaikalle töihin ja tein kaikenlaista sekalaista hommaa siellä - niin ja suoritin järjestyksenvalvoja-kortin. 
  2. Haaveilin siitä, että talon remontti joskus valmistuisi ja saisin Lottovoiton. Jännä juttu, mutta ihan samoja haaveilen vieläkin. Halusin myös uskallusta lähteä kouluun (ei oo näkynyt!)
  3. Elämä täällä maalla oli muutoin samanlaista kuin nykyiselläänkin, mutta en tehnyt käsitöitä, poltin tupakkaa ja koska pojat oli pieniä oli päivät aika täynnä lastenjuttuja. Tuohon aikaan täällä kylällä asusteli ihana J perheineen ja heidän lastensa kanssa leikittiin paljon. Nii ja J:n kanssa toisinaan poikettiin paikallisessa ;)
  4. Lasten jäljiltä oli painoa jo aika tavalla ja mieltäni piristääkseni aika usein värjäsin tukkaani...jotenkin kait kuvittelin etten näyttänyt niin lihavalta kun tukassa oli uusi väri.
Huhtikuussa 2003
  1. Hmmph, kynttilätehtaalle olin ajautunut töihin edellisen työpaikan lopetettua toimintansa kaikenmaailman sotkujen takia. Jollain tavalla tykkäsin työstäni paljon. Alkoholin käytön olin lopettanut ja sairastin lähes kroonista keuhkoputkentulehdusta ja siksi olin melkoisen uupunut. Keskiketterä oli jo eskarilainen, Esikko ihan teini ja Juniori miekkoja rakastava pikkuiivana. Mun autona oli tuohon aikaan vanha postin Toyota, jossa ratti oli oikealla. Sillä ajoin elämäni ainoan ylinopeussakonkin ja lopetin kaahailun siihen paikkaan.
  2. Haaveilin samoista jutuista kuin aiemminkin...ei ollu toteutuneet ne unelmat ei. 
  3. Tehtaalla oli tapana pitää määräaikaisia työntekijöitä, joille tehtiin sopimus aina alkuvuodesta sesongin loppuun ja olinkin nyt jo kolmatta sesonkia tekemässä. Työ oli sikälis hassua kolmivuorotyötä, että tein käytännössä pelkkää yötä. Rytmi oli 5/2 ja voin kertoa, että ne kaksi yötä pe/la ja la/su jäi aikas usein nukkumatta...ei vaan pystynyt vapaaöinäkään nukkumaan. Pojat oli päivisin perhepäivähoitajalla. Aamulla kun tulin töistä nuokuin kahvin voimalla puoliunessa siihen asti että herätin lapset, Esikko söi aamupalaa ja lähti kouluun ja minä vein pojat hoitoon. Sitten kiireesti kotiin nukkumaan, että ehdin muutaman tunnin nukkua ennen lasten kotiutumista siinä yhden tienoilla. Sitten normirutiinit, pyykit, tiskit, ruuat, lasten harrastukset jne ja illalla lasten nukuttelut ja sitten taas yöksi kynttiläntekoon.
  4. Varmaan näytin kovin rähjäiseltä ja painoa vaan kertyi ja kertyi. Päiväseen aikaan ei tullut juurikaan liikuttua missään ja siksikin ulkonäköseikat tuntui melko pinnallisilta.
Maaliskuussa 2009
  1. Olin  työtön, masentunut epileptikko. 
  2. Kai mä jotenkin ajattelin, että elämä on aika surkeeta. Ilo oli aika vähissä. Vanhat haaveet edelleen toteutumatta.
  3. Esikko oli muuttanut kotoa edellisenä vuonna ja Keskiketterä pelasi jääkiekkoa. Maaliskuussa on Iskän (41v) ja Junorin (11v) synttärit. Tuon kevään meidän pojat taisi vielä (lähes pakotettuina) käydä tanhussa, mutta sitten se jäi kun koulussa siitä kiusattiin niin kovasti.
  4. No sitä painoa vaan tuli jostain. Epilääkkeet alkoi viedä hampaita ja kohtauksissakin olin jonkun hampaan kolhaissut rikki - aloin näyttää aikas elähtäneeltä  :)
18.09.2009

Tähän en osaa sanoa oikeastaan muuta, kuin että samaa samaa ja samaa.
Syksyisin mun meliala tavallisesti aina piristyy, ehkä tuolloinkin kävi niin - en muista.

17.7.2010
  1. Tässä vaiheessa olin varmaan jo aika hermoraunio, Esikon häihin oli aikaa enää alle kuukausi ja järjestelyt oli hajautettu enkä oikein tiennyt kuka hoitaa mitäkin.
  2. Ajattelin, että voi kun ois saatu se Lottovoitto, niin ois palkattu vaan joku/jotkut hoitamaan kaikki.
  3. Jos noita uhkaavasti lähestyviä häitä ei lasketa, niin elämä oli samaa vanhaa. Pahin masennus (tähän astisista) oli ohi ja elämä alkoi voittaa.
  4. Esikon häistä otetuissa kuvissa huomaan olleeni jo ihan mielettömän lihava ja vanhan ja homssuisen näköinen. Tuohon aikaan vielä haaveilin pitkästä tukasta ja olinkin kasvattanut hiuksia aika paljon. Ne näytti aivan kamalalta! Liekö ikä kohdallani tehnyt sen, että hiuksista on kaikki elinvoima ja kiilto kadonnut ja entinen luonnonkiharuus pistää haivenet vaan hosottamaan kaikkialle ilman mitään tolkkua. Onneksi myöhemmin sitten tajusin leikata haitulat pois! Tosin se auttoi vaan tuohon hiusasiaan :D    


Että tälläinen haaste - kiitos Paula!
En nyt jatka haastetta, mutta jos haluat poimi matkaasi
(ja vinkkaa sitten minulle, niin tulen kurkkimaan elämääsi).

*  *  *

Asiasta piippurassiin...

...käsi tuntuu parantuvan leikkauksesta ihan kivasti.
Huomennahan siitä tulee viikko ja sitten on vielä
rämmittävä toinen viikko ennen tikkien poistoa.
Tulehdustunteita ei ole ja siitä olen kiitollinen.

Pienesti olen jo nitkutellut, muutamia silmukoita kerrallaan mutta varoen liikaa rasittamasta.

Jumppailen sormia ohjeen mukaisesti ja kehoituksia noudattaen myös napsin vielä kipulääkkeitä vaikka ei juurikaan kipua tunnukaan.

Leikkauksen touhussa havaittiin mun verenpaineen olevan tähtitieteellisen korkea ja siksi toimenpide siis jouduttiinkin tekemään nukutuksessa suunnitelmasta poiketen. 
Nukutuksesta ei koitunut ongelmia ja nyt sain lääkityksen noihin paineisiin. Arvoja myös seuraillaan nyt ja oikeastaan olen huomaavinani, että jo muutaman päivän lääkehoito olis tehnyt olon päässä pikkuisen paremmaksi.

*   *   *

Meillä paistaa aurinko kovasti kauniisti ja taidan sen kunniaksi pestä keittiön ikkunan ja laittaa pitkästä aikaa keittiöön verhot. 
Ihan selkeesti syksy, kun mun toimintatarmoni alkaa sillointällöin punkea esiin laiskuuden lomasta.

8 kommenttia:

  1. Mukava kuulla että käsi alkaa kuntoutumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä vaikuttaa, ei puudu enää ja kipuakin esiintyy vaan ihan satunnaisesti.

      Poista
  2. Kiva, että otit haasteen vastaan! :o)
    Kipulääkkeet kannattaa käyttää kuurina, vaikka kipua ei olisikaan. Jos särkylääkettä ottaa vain kipuun, saattaa pidemmän päälle päästä kipukierteeseen, ja siihen ei sitten auta enää mitkään tropit. Tai auttaa, mutta aika harva lääkäri osaa sellaisen kipukatkaisukuurin kirjoittaa.
    Syksy on EHDOTTOMASTI vuoden parasta aikaa!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä olen nyt ajatellut (TAAS KERRAN) ryhtyä noudattamaan lääkärin ohjeita tai ainakin neuvottelemaan ennen kuin lopetan määrätyt lääkkeet.
      Jotenkin musta tuntuu siltä, että tänä syksynä saatan saada hilattua itseni jopa syksyiseen metsään käpyjä keräämään.

      Poista
  3. Sää olet niin sydämellisen oloinen, että tuntuu hassulta ajatella KatjaInkeriä järjestyksen valvojana, Kukaan ei varmasti olisi tohtinut olla ilkeä :) Ota vaan se kipulääkekuuri loppuun, sillä saattaa olla joku tarkoitus. Jos on vaikka tulehduskipulääkettä. Syksy on vuoden parasta aikaa ja energiapiikki on täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulehduskipulääke ja ihan perus kipulääke tässä nyt menee ja ihan tottelevaisesti vielä muutaman päivän niitä napostelen.

      Mun järkkärikeikat on ollu pääsääntöisesti tanssipaikoilla niin siis ihan lavatansseissa ja muutamassa limudiskossa (joka on ihan hanurista järkkärille) sekä parissa rallissa ja leppoisassa kesätapahtumassa. Nyttemmin en ole enää korttia uusinut, vaikka järkkärihommat mukavia olikin.
      Lähinnä opastusta ja ohjausta, vähemmän mihinkään häiriöihin puuttumisia, sellaista leppoisaa rupattelua.



      Poista
  4. Hauskat jutut, itselläkin on tämä tarkoitus toteuttaa jossain vaiheessa...
    Ja kuinka ihania käsitöitä! <3
    Mukavaa viikonvaihdetta! :)

    VastaaPoista