tiistai 1. lokakuuta 2013

Rytmiä ja paineita.

Juu, oon tehny käsitöitäkin, mutta mitään en ole
saanut valmiiksi.
Nyt siis ihan muita juttuja ja vallan ilman kuvia, en oo
saanut aikaiseksi räpsiä.

Mun verenpaineethan on ollu viime aikoina ihan
hirrrrveän
korkealla.
Pari viikkoa sitten aloitin lääkityksen ja tänään
kävin kontrollimittauksessa
TADAA
paineet on alentuneet, ei toki vielä hyvälle
tasolle, mutta huomattavasti kuitenkin.

Pakko myöntää, että ennätin pikkuisen pelästyä,
onneksi turhaan.

Tänään poistettiin tikit leikkaushaavasta ja 
ihan loistavasti on alkanut
haava parantua. TOOOOSI hyvä juttu,
viimeksi kun haava tulehtui ja oli kohtuullisen kurja.

Mullahan on sairaslomaa vielä ensi viikko, mutta
olin "työpaikalla" tänään RYTMI-ryhmän
kokoontumisessa. 
Tein siellä henkilökohtaisen lupauksen.
Lupasin lisätä kasviksia jokaiseen ateriaani ja aloitus tänään.
No tosi helppoa oli, koska lounaaksi söin salaattileivän paprikalla ja 
päivälliseksi siskonmakkarasoppaa, jossa toki keittojuureksia.
Iltapala on vielä edessä ja siihen kuuluu muutama lusikallinen rahkaa ja saman verran mysliä
sekä porkkana.

Jatkossa on aikomukseni päivittää blogiin olenko onnistunut 
tai ainakin jos/kun olen epäonnistunut.

Tämä lupaus kuuluu osana elämäntaparemonttiin, jonka
tarkoituksena on paitsi pudottaa painoa niin 
etenkin saada verenpainelääkitykselle tukea terveemmästä
ruokavaliosta.


Tälläisiä tänne.

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä remppaan!
    Täällä myös remppa aloitettu.... välillä hiukan tympäisee ja motivaatio kyseenalaistuu. Sisulla eteenpäin......
    Minulla on auttanut kännykän "Sports Tracker"-ohjelma, jolla saan mitattua liikkumistani ja kalorikulutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla on niin vanhanaikainen luuri ettei noista sovelluksista ole apua, mutta hienoa että olet keksinyt sellaisen tsempparin itsellesi!
      Omalla kohdalla en oikeastaan edes odota nopeita muutoksia ja tiedän ennalta, että juuri silloin hermoja koetellaankin mutta jospa sellainen "pikkuhiljaa kohti tervettä elämäntapaa" toimis paremmin kuin nopeat rykäisyt. Jää nähtäväksi.

      Jaksamista ja korkeaa motivaatiota sinulle!

      Poista
  2. Meillä kans on ylipaino-ongelmia, diabetesta toisella ja varmaan tulossa toisellekin myöhemmin. Siksi olemme kans lisänneet kasviksia ja marjoja syömisiimme. Aamulla kotimaisia marjoja vaihdellen mustikoita,mansikoita ja viinimarjoja (mustia ja punaisia) myslin ja vaniljajugurtin kanssa. Sitten tietysti kahvia ja tomaatti ja joku hedelmä (satsuma, appelsiini, omena tai joku muu) sekä keitetty kananmuna. Lounaaksi joko itsetehtyä (valmista iso annos jaettuna pakkaseen annoksina) kasviskeittoa+raejuustoa TAI salaattikulho ( jääsalaattia + raejuustoa+ ananaspaloja ja toisinaan minitomaatteja), lisäksi kahvia, voileipä (ruisleipää tai grahamsämpylä)+ beceliä tms.+juustoa (polar 10% tai oltermanni 17%). Kun tykkäämme pullasta, niin leivon itse ns.painonvartijan ohjeella pikkupullia, niin niitä syömme myös lounasaikaan kahvin kera 1-2 (ovat tosi pieniä).
    Päivällisellä on sitten normaalia lämmintä ruokaa - keittoa,jossa runsaasti kasviksia TAI laatikkoruokaa jonka lisäksi mikrossa kypsytettyjä sekavihanneksia ja salaattia (ed. ohjeen mukaista) TAI perunaa+lihaa tai kalaa tai kanaa tai joskus grillimakkaraa+ kypsennettyjä sekavihanneksia+salaattia. Iltapalaksi on usein itsetehtyä marjarahkaa (tavallista rahkaa+marjoja+makeutusainetta tai sokeria)
    Kun meistä toisella on diabetes, niin aterioita täytyy olla useita päivän mittaan, muuten verensokeri heittelee.
    Lounaan voi jakaa niin, että syö kasviskeiton/salaattikulhon puolenpäivän aikaan ja juo iltapäiväkahvin vähän myöhemmin. Meillä ne on yhdistetty, kun olemme eläkeläisiä, eikä ole pakko nousta aamulla niin aikaisin kuin jos olisimme vielä työelämässä.
    Hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä elämäntapamuutokseen!

    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän ruokailu kuulostaa justiinsa hyvälle! Tuo juuri, että syö monesti on mulle vaikee paikka mutta jo tällä pienen ajan kokemuksella oon huomannu että se on hyvä systeemi!

      Kiitos ihanan tarkasta kertomuksestasi, saan tuosta paljon vinkkiä omaan remppaani.

      Poista
  3. Hienoa, kun aloitit, tuemme kaikki sinua. Pienikin parannus auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, en mä mitään kovin isoja muutoksia odotakaan - kunhan painon suunta ois alaspäin nii hyvä ois

      Poista
  4. Tuollainen pieni muutos pikkuhiljaa toimii varmasti paremmin kuin yhtäkkinen pupun ruualle ryhtyminen :) Ei tule sitten hallitsemattomia ruokahimoja kun saa kokoajan kunnon ruokaakin. Eikä se paino edes saisi tippua hurjalla rytinällä kun sitten se on pois lihaksista :) Tsemppiä, onnistut varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo siis en ikinä onnistuis jos ois lautasella pelkkää rehuruokaa, rakastan perunaa, leipää ja lihaa

      Poista