torstai 10. lokakuuta 2013

Tumpit

...tai siis lapaset.
Juniorille.
Pipon ja takin kaveriksi.





Väri on oikeesti ylimmän ja alimman kuvan väliltä.
Lankoina jämäkorin aarteita, tekokuitua.

Talveksi on tehtävä lämpimämmät.

*   *   *

Elämäntäpärempasta sananen poikineen.

Toissapäivänä pikaisella Siwa-kierroksella vahingossa
nappasin karkkipussin koppaan, ihan vaan 
vanhasta muistista luulen.

Söin miltein kaikki hedelmäkarkit, vaikkei ollut herkkupäivä.

Eilen leivoin pellillisen mustikkapiirakkaa...
onneks Esikko perheineen piipahti niin ei tullut
syötyä ihan niin paljon kuin muuten olisin ahminut.
En muista varmaksi mutta 2-3 palaa, aika maltillista kuitenkin ja
lupasin itselleni, ettei se haittaa  =)
Oon kuitenkin noudattanut ruokailurytmiä 
ja syönyt hedelmiä, juureksia ja salaatteja monta kertaa päivässä.

Tänäänkin oli kova hyvännälkä, mutta tein pakastemarjoista 
kevyesti makeutetun rahkan ja näin ohitin kiusauksen
(ja meidän miehetkin tykkää paljon marjarahkasta).

Kaupassa tartun kasviksiin ja hedelmiin hyvin herkästi 
ja suuhunkin ne eksyy kiitettävästi,
tästä olen kovin iloinen.

Labrakokeiden tuloksista soitteli omalääkärini ja 
kaikki tulokset oli hyviä!
Verenpaine on laskenut, mutta ei 
vielä riittävästi. Nyt lisättiin kolmas lääke
verenpaineen hallintaan, tehoa seurataan.

11 kommenttia:

  1. Luulin pääseväni lukemaan "huomaavaisten tupakoitsijoiden" juttua! He kun jättävät tumppeja minne sattuu. Meilläpäin noista neuleista käytetään nimeä tumppu. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen monen kielialueen sekoitus ja meillä puhutaan rasoista, tumpeista, kintaista , vanttuista jne - tällä kertaa tumpit. =)

      Tupakointi on ollut osa mun elämääni melkoisen monta vuotta, mutta marraskuussa 2004 lopetin tupakoinnin. Sen enempää en tähän aiheeseen kajoa, tällä erää.

      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kauniit lapaset ja onnittelut hyvistä labra tuloksista.:) siun remppasi toimii,hienoa.

    VastaaPoista
  3. Mäkin mietin, että kuinka monella eri nimellä voi noita "kädenlämmittimiä" kutsua, mutta ehditte ensin :) Niinpä sitten mietin, mikä on kaunein sana ja tulin siihen tulokseen, että se on kintaat :). En tiedä vaikuttaako siihen se, että mummo puhui usein kintaista.
    Hienosti olet pitänyt kiinni rempastasi, tsemppiä edelleenkin - yritän ottaa susta mallia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remppa kaipaisi kyllä nyt remppaa....repsahtanut olen ihan vallan :( Ehkä tässä taas saan niskasta itseäni kii ja ryhtiliikkeen tehdyksi

      Poista
  4. Jos mustikkapiirakka oli sellaista perinteistä pullataikinan päälle tehtyä niin se on keveimmästä päästä kotona tehtyjä leipomuksia :) Yllättäen kuivakakut on kaloripommeja kun niissä on niin hurjasti voita. Jos ei kaneli närästä niin tulee hyvää kun sekoittaa kanelia, makeutusainetta ja kermaviiliä. Sitten dippaa sinne omenaa, Hyvällä mielikuvituksella se on melkein kuin omppupiirakkaa :D Nätit tumpit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kyllä ollu :( Ihan sellasta rasvaista ja sokerista oli.

      Tuo dippi hiukan epäilyttää, mutta testaan ehdottomasti...mielikuvitusta löytyy kyllä ja koska sut tiedän herkuttelijaksi ei se voi ihan huonoo olla kerta tykkäät.

      Poista
  5. Moikkista moi!
    Olisi kiva kuulla sinusta enemmän, joten blogissani olisi sinulle haaste kysymysten muodossa. Kiva, jos viitsit vastata ;)
    Mukavaa alkavaa talvea Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kivat lapaset, inspiroivat värit. Vai olet sinäkin herkuttelija, täällä hieman samanmoinen. Toissapäivänä tein fetatomaattileipää ja viikolla karjalanpiirakoita sekä kääretortun (lakkaa, karpaloita ja kermarahkaa). Hmmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania herkkuja sulla! Karjalanpiirakoita on munkin tehnyt mieleni jo jonkin aikaa, mutta on jäänyt vielä pulikka kaappiin. Jokohan viikonloppuna lämmittäisin leivinuunin ja tekisin...

      Poista