sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Voihan tauti sentään ja jouluhaaste.

Perjantaiaamuna heräsin kaameassa flunssassa. Onneksi ei ollut isompia pakollisia kuvioita niin saatoin lähinnä torkkua päivän, vaikka nuohoojapojan käynnin ajaksi kampesin kyllä itseni petistä.

Lauantai sujui samoissa unisissa merkeissä ja haaveilin jo olon parantumisesta tälle päivää kun oli aikeissa aloitella joululeipomiset.

Tauti kuitenkin jatkuu, ja nyt yskä on aikamoinen eikä pää oikein kestä jalkeilla oloa. Kuumetta mulle ei tapaa nousta lainkaan, eikä sitä nytkään ole joten 'töistä' poissaolo on hankalaa. Pitää nyt kuulostella millaiseksi olo muuttuu huomisaamuun mennessä.

*   *   *

Helvetin Pöllö nakkasi (jo aikoja sitten) haasteen, johon nyt tartun. Kiitos Pöllöseni ♥
Haastan vuorostani Arkimamman vastailemaan jouluisiin kysymyksiin.
Säännöt:
Vastaa 24 kysymykseen
Haasta blogikollegat vastaamaan samoihin kysymyksiin
Kerro kuka sinut on haastanut ja kenet haastat.


Parasta joulussa?
Se kestää lopulta kuitenkin vain muutaman päivän.

Joulumusiikkisi?
Jouluradiota kuuntelen muutamia päiviä joulun alla, mutta kohtuullisen nopeasti palaan muille kanaville. En erityisesti nauti joululauluista ja lempi joululauluni onkin aika 'tuhma'.

Tykkäätkö katsoa jouluelokuvia? 
En erityisemmin.

Mitä ehdottomasti täytyy olla jouluaterialla?
Kinkku, pottuloota, kalat ja juustot.

Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan?
1. adventti antaa luvan ensimmäisiin muutamiin jouluisiin juttuihin, mutta vain jos koti on siivossa kunnossa - niinpä esim tänä vuonna ei ole juurikaan koristeita näkynyt.

 Joulu kotona vai jossain muualla?
Useimmiten kotona, mutta toisinaan (kuten viime jouluna) aatto Esikolla. Ollaan kierrätetty vuorovuosin aatonviettopaikkaa, muutoin joulunaika kotona.

Itsetehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molempia?
Molempia ja vuosi vuodelta vähemmän.

Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Räystään alla on jo useita vuosia roikkunut jääpuikko-valosarja jota pimeänä vuodenaikana poltellaan.

Joulu oman perheen kanssa vai isommassa porukassa?
Omalla sakilla, ydinperheen lisäksi muita läheisiä.


Onko sinulla joululahjatoivetta?
Joo on, olen jo pukille jutellut mutta luultavasti jää saamatta.


Paras saamasi joululahja?
Vaikea sanoa, useimmat on olleet mainioita.

Kamalin saamasi joululahja?
Jotain kökköä ulkolaista halppis-suklaata - hyi!

Kuvaile unelmiesi joulu?
Sellaista ei taida olla, en ole kamalan jouluisa ihminen. Lapsena joulut maalla muorilassa oli kivoja.

Mikä on ärsyttävin joululaulu?
Hei mummo, soitettiin heti ilmestyessään niin loppuun että jo alkutahdit saa ihon kananlihalle.


Oletko tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
Joitain paketteja on valmiina.


Paras joulujuoma?
Pyynikin Helmi, sitä vaan ei taida saada yhtään mistään enää :(  Saatavilla olevista vesi.

Oikea joulukuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Ei taaskaan ollenkaan kun kotimme on niin ahdas.

Käykö teillä joulupukki?
Ei.

Paras joulumuistosi lapsuudesta?
Muorilan joulutunnelma.

Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän pyjamassa?
Siltä väliltä.


Peruna-, porkkana-, lanttu- vai bataattilaatikko?
Peruna.

Paras joulusuklaa?
Marabou Symphony 


Joulutortut vai piparit?
Joulutortut.

7 kommenttia:

  1. Jotekin vähän synkät kuuloset vastaukset. Olisko ollu vähän erilaiset jos olisit terveenä tehny tämän :)
    Täytyykin pistää symphoniaa pakettiin, hihi! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah nam ♥
      M haki miehille pizzat ruuaksi tänään ja mä vaihdoin omani Symphoniaan

      Poista
  2. Oijoi! Määääki tahon pizzaaaaa! Eilen kyllä ajeltiin napostelemaan auralihikset burgerkingille.. ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, täytyypä ruveta miettimään :)

    Pikaista paranemista sinne <3

    VastaaPoista
  4. Ulkolaista halppissuklaata täytyy aina olla jouluna, koska sitten voi nauttia hyvistä konvehdeista kun voi ajatella suklaan riittävän kun se paha suklaa on vielä kuitenkin jäljellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on taas hyvä näkökulma asiaan. Mä jo kovasti odotan joulusuklaa-alea, se on oikeestaan parasta joulussa :D

      Poista